Yritys

Mikä Mainio?

Ideaosuuskunta Mainio on aloittanut jännittävän matkansa elokuussa 2009 Jyväskylän Tiimiakatemialla. Akatemialla opimme tiimiyrittäjiksi oman yrityksemme sekä asiakkaiden kanssa tehtävän yhteistuotannon avulla. Pääpaino on käytännön tekemisessä ja sitä tuemme lukemalla alan uusinta ammattikirjallisuutta sekä osallistumalla erilaisiin koulutuksiin. Tiimiakatemian metodit ovat saaneet myös runsaasti palkintoja, viimeisimpänä Jyväskylän kaupungin myöntämän Alvari-palkinnon kansainvälistymisen eteen tekemästämme työstä syksyllä 2009.

Ensimmäisen syksyn aikana projektimme ja keskittyivät lähinnä inventaarioihin, promootioiden toteutuksiin sekä suurimpana yksittäisenä projektina toteutimme joulukuusimyynnin Keljon K-citymarketilla. Vuodenvaihteen jälkeen aloitimme pitkäaikaisen yhteistyön K-rauta Palokan kanssa, jossa vastasimme tuotteiden esille laitosta ja hyllyttämisestä. Kesällä 2010 toinen suuri case oli Pielavedellä. Osa osuuskuntamme jäsenistä pyöritti Pielavedelle sijaitsevaa satamaravintola Laivuria menestyksekkäästi.

Sittemmin olemme toteuttaneet myös valmennuksia, yleisötapahtumia, markkinoinnin suunnittelua ja asiakasrekisterejä sekä erilaisten tuotteiden ja palveluiden myyntiä kuluttaja- tai yritysasiakkaille. Tiimiyrityksemme jäsenet ovat aktiivisesti osallistuneet myös Tiimiakatemian sisäisiin markkinoinnin-, johtamisen- sekä luovan ongelmanratkaisun koulutusohjelmiin.

“Learning by doing”

-oppimismetodiikkamme on kiteytettävissä seuraaviin pääkohtiin:

Tiimiyrityksen treenit: Treenejä on viikossa 8 tuntia, jaettuna kahteen 4 tunnin pätkään. Treenien tarkoitus on jakaa oppeja muille tiimiyrityksen jäsenille, kehittää yrityksen toimintaa, sekä tehdä yhteisiä linjauksia ja päätöksiä liiketoimintamme kannalta keskeisiin asioihin.

Kirjallisuus: Luemme liiketalouden alan uusinta ammattikirjallisuutta monesta eri kategoriasta (mm. markkinointi/myynti, johtaminen, yhteisöllisyys, innovointi ja henkinen kasvu). Lukemisen tarkoitus on soveltaa kirjoista saatuja oppeja ja teorioita jokapäiväiseen toimintaamme.

Projektit: Projektit toteutetaan oikeassa liike-elämässä, oikeiden asiakkaiden kanssa. Projektien tarkoituksena on harjoittaa liiketoimintaa käytännössä, sekä tarjota asiakkaillemme uusia ratkaisuja heitä piinaaviin ongelmiin. Keskeisimpiä osaamisalueitamme ovat: myynti ja markkinointi, yrityselämän valmennukset/koulutukset ja tapahtumanjärjestäminen.